Thursday, May 1, 2008

Lämmin vappuviikko Kerimäellä

Kevätaurinko on sulatellut viimeisiä lumipenkkoja ja järvenjäitä viime päivinä. Alkuviikolla on haravoitu pihamaata, ihmetelty kevään tuloa ja osallistuttu rakennustalkoisiin Kerimäen seudulla. Samaan aikaan kun Ullan kanssa puuhailimme mummin luona Kerimäen etelälaidalla, Jukka ja Mikko valmistelivat rakennuksen anturavalua pohjoislaidalla 30 kilometrin päässä. Eilen, vapun aattona, olimme sitten koko joukolla levittämässä betonia anturamuotteihin. Hikisen urakan jälkeen maistuivat aamulla paistetut munkit siman kanssa.



Puruveden jäät vaikuttavat seisovan paikoillaan tässä Vihassaaren edustalla. Vain muutaman metrin kaistale on sulaa laiturin ympärillä. Siellä muuten pulahdimme tänään vappusaunasta yhdessä Elinan kanssa. Pienemmät vesistöt ja matalammat lahdet ovat jo vapautuneet jääpeitteestä.

No comments: