Tuesday, July 1, 2008

Aktiivista töihin perehtymistä

Koko kesäkuu on ollut monipuolista töihin paneutumista. Pitkä loma virkisti, mutta lomalle vetäytyneet aivot ovat nyt stressaantuneet liikakuormituksesta ja muistikin tuntuu huonontuneen. Niin kovin paljon on uusia asioita opeteltavana. Nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa elämässä, miten iso asia on työpaikan vaihdos. Olenhan tehtäviä ennenkin vaihtanut, mutta en näin totaalisesti siirtynyt uuden työnantajan käyntänteisiin ja uuteen työyhteisöön.

Useimmat päivät olen ollut Kuopiossa, lähtenyt kotoa klo 6.40 ja palannut lähes 12 tunnin päästä rättiväsyneenä. Automatkat olen rentoutunut musiikkia kuunnellen ja muuten hiljentyen. Illalla olen vielä tehnyt vähän muistiinpanoja päivän asioista, joita olen kiireellä merkinnyt muistiin Eilan tehokkaan perehdytyksen pohjalta. Taloushallinnon kuviot ovat viime vuosina jääneet taustalle, kun pätevä Eilamme on hoitanut ne hyvin itsenäisesti. Nyt olen sitten laatinut kirjanpidon muistioita, laskujen tiliöintejä, talouden seurantaa ja suunnittelua uusilla työkaluilla. Taitoa ja tarkkuutta on vaatinut sekin, että osaa kysyä ja ottaa opiksi kokeneen tekijän hiljaista tietoa ennen hänen siirtymistään eläkepäiville.

Omat vahvuusalueeni ja mielenkiinnon kohteeni, verkoston koordinoinnin ja suunnittelun olen jättänyt suosiolla tuonnemmaksi. Nyt haluan uskoa, että nuo taloushallinnon käytänteet ovat opittavissa ja kokemus opettaa lisää. Onneksi aina voi kysyä apuja muilta - ja tutustua samalla uusiin työkavereihin. Loman jälkeen alkavat tositoimet. Asetun uuteen työhuoneeseeni ja aloitan omien käytänteiden rakentamisen.

Nyt jään muutaman viikon lomalle vetämään taas henkeä. Kirjoittelen vielä jotain tästä uuden työpaikan kokemuksesta, kunhan ehdin.

Sunday, May 18, 2008

Rakennus etenee - seinät jo pystyssä

Viime viikkoisen Varkauden ja Kuopion reissuni aikana oli tontille noussut komea rakennus - semmoinen, jota olimme vain kuvissa kaavailleet. Katto puuttuu vielä, joten Jukka on parhaillaankin suojaamassa sateelta arkoja paikkoja. Parhaillaan tihkuu vettä ja säätiedotuksen mukaan pian on tulossa oikein kunnon sade. Rakennuksen etenemistä voi nyt seurata myös livenä, sillä Mikko oli asentanut webbikameran seuraamaan maisemaa saunan nurkalta.

Viikko sitten vietimme rakentamiseen virittynyttä äitienpäivää koko porukalla, kun Antti ja Millakin olivat paikalla. Hain mumminkin tänne ja iltapäivällä tupsahti myös Elina valkovuokkokimppuineen. Millan kanssa olimme väsänneet herkullista mangokakkua. Yhteiselle äitienpäiväkahville osuivat myös rakennuksen pystyttäjät, jotka piipahtivat valmistelemaan alkavaa pystytystä. Rakennus oli nyt vallannut perinteisen mölkkypaikan, joten nuoriso joutui tielle pelaamaan. Onneksi ei vielä ollut mökkiteillä ruuhkaa.

Menneellä viikolla aloitin varsinaisen töihin virittymisen, kun osallistuin ISOverstaan strategiapäivään Kuopiossa. Toisaalta mielenkiintoista ja toisaalta hieman ahdistavaa, kun täälläkin olisi niin kovin paljon tekemistä. Huomenna maanantaina vielä piipahdan Kuopiossa, mutta sitten meinaan täysillä vielä pitää lomaa täällä arkisissa askareissa.

Thursday, May 8, 2008

Paikasta toiseen


Lämpimän vappuviikonlopun jälkeen palattiin taas normaaliin kevätsäähän vilpoisine tuulineen ja yöpakkasineen. Heti maanantaina piti etsiä esille villapaidat ja pipot, jotta tarkenimme muuraushommassa. Pikkusateetkin hidastivat työtä niin että viimeinen harkkokerros valmistui vasta keskiviikkoaamuna. Mikon kanssa kävimme vilpoisalla veneajelulla ympäri Vihassaaren, kun kävimme katsastamassa verkot ja katiskan. Saaliina tuli iso kasa ahvenia ja kolme haukea. Taitavaan tyyliinsä Mikko hoiteli kalat fileiksi, joista on hyvä valmistaa monenmoista herkkua.

Eilisiltana sitten ajelimme Jukan kanssa Varkauteen hoitelemaan asioita. Reilun viikon poissaolo näkyi selvästi kevään etenemisenä pihamaalla. Koivuissa oli hiirenkorvat ja tuomissa isot kukkanuput. Valkovuokot olivat nousseet uskollisesti puron varteen ja rentukat työnsivät nuppujaan hyvää vauhtia näkyville. Narsissit olivat täydessä kukassa.

Nyt illalla puuhastelimme pihalla pimeän tuloon asti. Vieläkin on haravointi kesken ja moni asia odottaisi tekijäänsä. Muistan miten jo pari kymmentä vuotta sitten iltakaudet touhusimme pihahommissa, silloin hyvinkin innokkaina ja tietysti nuorempina. Nyt tuntuu siltä, että tätä touhua on liikaa, olemmehan jo huomenna lähdössä takaisin Vihassaareen. Jostain pitäisi osata luopua - tai sitten jättää vähemmälle.

Luopumisprosessia olen käynyt läpi myös työrintamalla. Nyt olen sitten irtisanoutunut Varkauden kaupungin virastani lukion aikuislinjalla ja tehnyt työsopimuksen Kuopion kaupungille ISOverstaan koordinaattoriksi. Päätöstä edelsi koko kevään kestänyt oman mission etsintä ja eräänlainen luopumisprosessi. Takana on hyvä työnantaja ja antoisat työtehtävät Varkaudessa, ja se oli hyvä aika elämässäni. Väistämättä projektiaikainen virkavapaus irrotti koulutyöstä ja suuntasi kiinnostusta toisaalle. Tänään olen sattumoisin ollut yhteyksissä parinkin entisen työkaverin kanssa - nostalgisia muistoja nousi pintaan. Uusi työtehtävä kieltämättä vähän jännittää. Vanha olisi turvallisempaa, mutta ....

Huomenna olemme sitten lähdössä takaisin Vihassaareen äitienpäivän ja helluntain viettoon. Mukava tavata pitkästä aikaa myös Antti ja Milla.

Saturday, May 3, 2008

Rakennushommissa


Lämmin ja keväinen sää on tarjonnut parhaat mahdolliset puitteet rakentamiselle. Eilinen taisi olla meikäläiselle ensimmäinen totinen työpäivä, kun kannoin harkkoja ja pyöritin myllyssä laastia muuraajien tarpeisiin. Ruokahommistakaan ei tarvinnut nyt huolehtia, kun Tihviiltä tuotiin iso kattila hernekeittoa. Saunan jälkeen olin niin väsynyt, etten edes iltatiskejä jaksanut hoitaa. Jukka kirjoittaa muuten rakennusblogia tänne: http://rakennus2008.blogspot.com/

Viime päivät olen seurannut jäiden hidasta väistymistä Puruvedestä - ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Aina ennen jäät ovat vain hävinneet huomaamatta. Nyt olen kuvaillut auringonlaskua jäälauttojen taakse ja kuunnellut jääkiteiden helinää auringossa. Eilen rantamme oli jo lähes vapaa jäästä kunnes pieni tuulenvire toi isot lautat taas rannalle. Illalla sitten ajeli jo jokunen venekin pehmenneiden jäälauttojen välitse. Naapurin nuottavenekin aloitti jo säännöllisen liikenteensä. Tänä aamuna ei sitten näkynyt enää jäälauttojakaan.Lokit näyttävät suorastaan riemuitsevan vapaasta elämänreviiristään.




Vesi on nyt ennätyskorkealla. Laiturin jatko-osat lojuvat rantapusikossa tarpeettomina.
Katselin juuri säätiedotusta, joka lupasi tälle päivälle ennätyslämmintä, suorastaan kesäsäätä. Sitten alkaakin normaali kevätkeli sadekuuroineen.

Thursday, May 1, 2008

Lämmin vappuviikko Kerimäellä

Kevätaurinko on sulatellut viimeisiä lumipenkkoja ja järvenjäitä viime päivinä. Alkuviikolla on haravoitu pihamaata, ihmetelty kevään tuloa ja osallistuttu rakennustalkoisiin Kerimäen seudulla. Samaan aikaan kun Ullan kanssa puuhailimme mummin luona Kerimäen etelälaidalla, Jukka ja Mikko valmistelivat rakennuksen anturavalua pohjoislaidalla 30 kilometrin päässä. Eilen, vapun aattona, olimme sitten koko joukolla levittämässä betonia anturamuotteihin. Hikisen urakan jälkeen maistuivat aamulla paistetut munkit siman kanssa.



Puruveden jäät vaikuttavat seisovan paikoillaan tässä Vihassaaren edustalla. Vain muutaman metrin kaistale on sulaa laiturin ympärillä. Siellä muuten pulahdimme tänään vappusaunasta yhdessä Elinan kanssa. Pienemmät vesistöt ja matalammat lahdet ovat jo vapautuneet jääpeitteestä.

Thursday, April 24, 2008

Kevättä ilmassa ja Kurolan pihalla


Viime päivinä kevät on tullut oikein kohisten. Meidän pihalla se myös kuuluu jatkuvana puron solinana, joka aiemmin keväällä kuului sisälle saakka. Lumikinosten väistyessä olen vähitellen aloitellut pihan siivousta. Tänään tuolla rannalla tupsahti haikeus, kun katselin ennen niin vilkasta nuotiopaikkaamme, joka nyt oli käyttämättömänä nurmettunut. Oikein istahdin saunan rappusille muistelemaan sitä vuosien takaista vauhdikasta rantaelämää. Uimaan mentiin heti kun ranta oli sulanut ja rantasaunaa lämmitettiin lähes päivittäin heti lumien lähdettyä. Urheilukentälle kirmasi reipas poikasakki heti koulun jälkeen potkimaan palloa tai muihin kevätpeleihin. Leijoja lennätettiin ja laivoja uitettiin purossa.Ankatkin kaakattivat yhtenä kesänä rantakoivikossa. Nyt rannalla asustelee pari sorsapariskuntaa ja saunan ovet ovat vielä lukittuina.

Huomenna lähdetään Vihassaaren rakennushommiin ja Tihviin askareisiin koko ensi viikoksi. Paljon on järjestämistä ja hoidettavaa sitä ennen. Niistä lisää myöhemmin.

Sunday, April 20, 2008

ITK:n jälkimainingeissa

Viime viikot olen kurkistellut työrintamalle ja nyt viime päivinä haistellut uusia tuulia myös ITK-päivillä. Lukuisat kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa sekä uudet verkko-opetuksen kuviot laittoivat lomalaisen pään täysin pyörälle. Virikkeiden ylitarjonta syöttää mieleen yön tunteinakin secondlifeja, jaikuja, wikejä ja kaikensortin verkkoyhteisöjä. Nyt olisi houkutus aktivoitua, kun on taas tarttumapintaa saatu. Hieman olen jo jaikuillutkin ja sometu-verkostoonkin tutustunut. Mukavaa, mutta ei ehkä kuitenkaan nyt sitä kaikkein tärkeintä, johon haluan lopun lomaani käyttää.

ITK-päivien suurin anti ei sittenkään tainnut olla uusissa tiedoissa tai virikkeissä. Kolmen kuukauden lomailu on ihanasti irrottanut työkuvioista, mutta samalla herättänyt pienen ahdistuksen. Pystynkö enää hyppäämään liikkuvaan junaan ja löytämään itselleni niin tärkeän työmotivaation? Olenhan etsinyt suurta missiota ja merkitystä työlleni. Tuo suuri opetusalan konferenssi kokosi yhteen lähes kaikki verkostomme yhteistyökumppanit, joten saatoin testata omaa asennettani menneeseen ja tulevaan työhöni ikäänkuin lomalta käsiin. Jännitti kyllä pitää esityskin ISOverstaasta, kun en siellä nyt ole edes töissä. Silti se tuntui jotenkin omalta, eikä yleisö varmaan edes huomannut, että olen tässä jotenkin ulkopuolinen. Tuntui hyvältä myös kohdata työkavereita ja lukuisia verkostokumppaneita. Alkuvuoden prosessointini on selvästi tuottanut tulosta. Mieli on nyt kevyt ja luottavainen. Sain levollisen mielen myös sen suhteen, että liikkuvaan junaan on mahdollista hypätä, kun ei kanna kaikkea mennyttä painolastia mukanaan.

Loma jatkuu vielä. Työasiat voin nyt rauhassa laittaa sivuun luottaen siihen, että niille tulee sitten oma aikansa. Pelkäsin etukäteen, pystynkö enää lomalle laskeutumaankaan tämän työsession jälkeen. Nyt haluan vielä tarrata kiinni siihen lepoon ja rauhaan, jota olen opetellut viime kuukausina. Jospa työelämäkin sujuisi sitten levosta käsin, ei tiukkapipoisesti pusertaen.

Jukka lähti äsken piipahtamaan rakennushommissa. Päätin jäädä tällä kertaa yksin kotiin. Lähiviikkoina seuraankin kevään tuloa välistä Varkauden ja välistä Kerimäen suunnasta.